lauantai 29. joulukuuta 2012

Aika


Verkkokauppamme ollessa jo toista kuukautta kiinni olemme aika mielenkiintoisessa tilanteessa. Meillä ei nimittäin ole mitään muuta kuin aikaa. 

Olemme ommelleet rauhassa uusia tuotteitamme, seuranneet toisen kangaserämme matkaa maailmalla, rakentaneet uutta verkkokauppaamme ja aina välillä miettineet miten te mahdatte ottaa uudistuneen Puotimme ja sen tuotteet vastaan.
Mitähän kaikkea ensi vuosi tuo tullessaan..

Hyvää uutta vuotta 2013!

torstai 20. joulukuuta 2012

Uusia tuotteitamme

Elokuussa 2011 aloitimme toimintamme kestovaipoilla, joten olemme iloisia saadessamme esitellä teille pari Viljamin uutuusvaippaa.

Punalempi & Sinitaivas



Tuttu Viljamin housusisävaipan malli röyhelöillä ja kiinteällä imulla. Päällä Viljamin Mustikkamaa joustofrotee ja sisällä sininen tai punainen coolmax. Vaipan sisällä kiinteä kolmikerroksinen imu ja vyötäröllä kuminauhat edessä ja takana. Vaipan voi halutessaan myös kääntää toisin päin, jolloin ihoa vasten tulee märkäpintainen Mustikkamaa joustofrotee. Vaipat ovat tilattavissa koossa M-XXL suoraan varastosta heti Viljamin verkkokaupan avauduttua.



Valikoimastamme löytyy tuttuun tapaan myös erilaisia imuja.



Kulman takana vuoroaan odottelee jo Viljamin kestosidemallisto, mutta jottei touhu mene ihan Mustikoiksi niin kerromme siitä lisää ensi kerralla.




Ja ainiin, Punalempi ja Sinitaivas vaipat valmistuvat tutulla Viljamin housuvaipan kaavalla, joka löytyy Viljamin Kestovaippaoppaasta. Ompele vaipan sisälle kolminkertainen imu ja tikkaa kuminauhat suoraan vaippaan. Valitse ulko- ja sisäkankaat mieleisesi mukaan ja vaippa vaihtaa kuosia riippuen siitä miten päin puet sen lapselle.

Emme tiedä valmistuuko asiakkaidemme tsi-ompelimoissa pian Suomen ensimmäisiä käännettäviä kestovaippoja, mutta tiedämme että hauskaa heiltä ja vaippojen käyttäjiltä ei ainakaan tule puuttumaan. Muistahan lisätä ompelemasi vaipat Viljamin TSI-galleriaan verkkosivujemme avauduttua.

Mukavaa joulunaikaa ja rutkasti ompeluiloa!



maanantai 17. joulukuuta 2012

Ensimmäiset kankaamme

Viljamin Pandat trikoo

 


 Puuvilla 92%, elastaani 8%. 

Kankaan leveys 145cm, neliöpaino n. 220g/m2. Pesu 40-60°C. 
Yhden pandan korkeus on 4.5cm. 
Kutistuvuus 5-8%.
Kankaan Viljamille suunnitteli Ulla-Maj Saarinen.


Viljamin Mustikkamaa joustofrotee



80% Puuvilla, 20% Polyesteri. 
Kankaan leveys 145cm, neliöpaino n. 240g/m2. 
Pesu 40-60°C, kestää myös satunnaisen 90°C pesun. 
Mustikoiden korkeus on noin 3cm.
Kutistuvuus 3-5%.
Kankaan suunnitteli Viljamin täti Hanna Azevedo.

Viljami suosittelee Mustikkamaalle esipesua 60 tai 90 asteessa, jolloin ylimääräinen nukka poistuu kankaan pinnalta ja ääriviivat terävöityvät.


Valikoimasta löytyvät kankaisiimme sopivat resorit

Luonnonvalkoinen

Musta

Punainen

Tummansininen

Musta

Kankaitamme voi tilata Viljamin verkkokaupasta www.viljamin.fi heti kun avaamme verkkokauppamme uudelleen. Molempia kankaita on rajoitettu erä.

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Kohti kylmää Suomea


Julkaisimme Kankaiden yössä tarinamme:

MATKA KUVASTA KANKAAKSI - TARINA VILJAMIN KANKAIDEN TAKAA

Jatkamme tarinaamme blogin puolella, sillä verkkokauppamme on edelleen suljettuna. Tarinassamme jäimme kohtaan, jossa kolmannen testitilkun jälkeen hyväksyimme Mustikkamaan ja se matkasi tuotantoon. Sen jälkeen kangasrintamalla on tapahtunut jotain muutakin kuin Mustikoihin ja Pandoihin liittyvää, mutta kerromme siitä pian lisää. Seuraamme tässä tarinassa Pandoja, vaikka todellisuudessa molemmat kankaat matkaavat yhdessä (tai niin meille ainakin on kerrottu). Tämän tarinan päätteeksi tiedämme miltä se sitten tuntuu kun kankaat ovat vihdoin saapuneet, ovatko ne suttuista kakkoslaatua ja kenties - saammeko sittenkin sitä pitsiä..


Tavoitteemme oli saada ensimmäinen erä kankaita Jouluksi kotiin. Alkuperäinen toimituspäivä tehtaalta oli jo 15.11, mutta todellisuudessa kankaat lähtivät matkaan paljon myöhemmin. Matkalla taivaan tuulien teillä on tällä hetkellä pieni erä kumpaakin kangasta. Loput kankaamme lähtevät matkaan 8.12 ja saapuvat tammikuun alussa. Tästä ensimmäisestä erästä toimitamme kaikki Kankaiden yön ennakkotilaukset, ompelemme ensimmäisen erän Viljamin tuotteita ja loput laitamme myyntiin kankaana. Sitten voimme avata verkkokaupamme. Sitten tiedämme tarkemmin myös vastauksen siihen tilasimmeko kankaita liikaa vai liian vähän..


Pandajoukkomme lähettää terveisiä New Delhistä. Mukava 21 asteen puolipilvinen sää helli Pandakarhujemme tassuja kun he saapuivat sinne tänään paikallista aikaa 11:15. Täällä Suomessa me vasta heräilimme, sillä kello Suomessa oli tuolloin 7:45. 

***
Pandat ovat matkanneet huimat 6000 kilometriä ja saapuneet pilviseen Pariisiin kello 15:09 (Suomen aikaa 16:09). Matkaa olisi vielä jäljellä 2000 kilometriä. Niin lähellä, mutta niin kaukana..

***
Viideltä yöllä Pandat matkasivat lajittelukeskuskseen ja ovat siis edelleen Pariisissa. Pandat taisivat viime yönä kokea ensimmäisen pakkasen, sillä lämpötila laski Pariisissa viime yönä pakkasen puolelle. Seuraava pysähdyspaikka taitaakin sitten olla Helsinki, Suomi. Ehkä jo tänään pienen lumisateen saattelemana karvakuomat saapuvat Suomen kamaralle..

***
Pandamme ovat edelleen Pariisissa. Tällä kertaa ne ovat matkanneet toiselle toimipisteelle. He saapuivat sinne illalla puoli kahdeksalta. Mitähän he mahtavat touhuta siellä?

***
Pandamme jättivät yöllä Pariisin taakseen..

***
Pandat saapuivat tänään toisen suunnittelijamme kotikaupunkiin Tukholmaan ja Stockholm-Arlandalle Suomen aikaa kello 17:33.

***
Tänään kello 9:49 Pandat saapuivat Suomeen Helsinki-Vantalle!


Voi kun nämä pikkukarhut tietäisivät kuinka heitä on täällä odotettu. Pappapandakin on jaksanut matkustaa koko pitkän matkan. Matkaa on jäljellä 350 kilometriä, taivalta on nyt takana noin 11 000 kilometriä.

Tänään tehtiin myös historiaa, sillä tehdas ei ole pieniä mallitilkkujamme lukuun ottamatta koskaan aijemmin toimittanut Suomeen yhtään mitään.

***
Monta pientä Pandan silmäparia tutkailee tullissa Pohjoisen pallonpuoliskon tähtitaivasta ja monta pientä Pandan tassua on painautunut ikkunaan katsomaan uuden kotiseudun valkoista maisemaa.

Toimitusajankohdaksi Pandojen pakettiin on merkitty Joulukuun 11 päivä kello 18:00. Tällä hetkellä Pandat ovat aikataulustaan 12-20 tuntia jäljessä, joten ne saapuvat keskiviikon puolella.

***

Pitkä matkamme on päättynyt. Meillä on ilo tutustua rauhassa uusiin vieraisiin.

Kiitos kaikille matkaamme seuranneille!

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Matkalla kohti uudistunutta Puotia..


Tämän sivun takana on Viljamin uudistunut verkkokauppa, joka sisältää yhteensä kuusi tuoteryhmää ja 25 eri tuotetta. Viljamin kestovaippavalikoima aloittaa kolmella vaipalla: Sinitaivas, Punalempi ja Yönmusta. Kestosidemallistomme Kurvi, Vieri ja Uuma ovat saaneet kaverikseen uutuuden nimeltä Taive. Kankaamme Mustikkamaa joustofrotee sekä Pandat trikoo löytyvät myös omilta tutuilta paikoiltaan. 

Pandat ja Mustikkamaa ovat matkalla tehtaalta ja odotamme niitä saapuvaksi noin viikon kuluttua. Pandat kangas valmistui tehtaalla ajallaan, mutta piskuinen erämme Mustikkamaa joustofroteeta jäi tuotannossa isompien kangaserien jalkoihin. Sieltä ne mustikat kuitenkin nousivat yhtä varmasti kuin ensi kesän satokin ja kankaat pääsivät yhdessä matkaan. 

Tavoitteemme on avata uudistunut verkkokauppa ennen joulua. Pitkin joulukuuta julkaisemme Facebookissa kuvia uutuuksistamme, joten liity iloiseen ja kasvavaan joukkoomme jos haluat tietää uusista tuotteistamme jo ennen verkkokaupan avajaisia.

Matka on ollut pitkä, muttei siinä varmastikaan ole ollut päivääkään liikaa. Kunnon myrskyn edellä kulkee aina aavemainen hiljaisuus..